Käyttäjän Keskustan tavoiteohjelma kuva

Luonnos Keskustan tavoiteohjelmaksi

Matti VanhanenKeskustalle puoluekokouksen päättämä ohjelma ei ole mikään puolueen mainos tai houkutin äänestäjille vaan päätöksemme siitä, mitä tahdomme. Tavoiteohjelma kertoo, mitä Keskusta 2010-luvulla tahtoo ja mitä se aikoo  vaaleissa saamallaan luottamuksella tehdä.

2010-luvun maiseman maalaaminen vaatii vastauksen kolmeen isoon haasteeseen:

  1. miten me suomalaiset pärjäämme globalisaatiossa, millä me elätämme itsemme kiristyvässä kilpailussa,
  2. miten me suomalaiset järjestämme omat työmme ja palvelumme ja niiden rahoituksen nopeasti ikääntyvässä yhteiskunnassa ja
  3. miten vastaamme ilmastonmuutokseen, miten saamme oikein kunnolla muutettua ihmisen taloudellisen toiminnan tasapainoon luonnon asettamien ehtojen kanssa.
     

Toivon aktiivista keskustelua, kannanottoja ja ideoita siitä, miten uudistamme Suomea 2010-luvulla.

Matti Vanhanen

 

Käyttäjän Kaarina Syväsuo kuva
Kaarina Syväsuo

1. Suomen maaseudulle pitää saada EU:lta tukia

2. Kyllä EU:n pitää osallistua talkoisiin ellei Helsingisä saada rahoja.

3. Kotimaiset polttoaineet, puu ja turve, kunhan tariffituet saadaan kuntoon.

Riku-Petteri Wallin

1. Huippuosaamisella

2. Luottakaamme teknologiaan. Kannustetaan varttuneimmatkin harjan varteen, nuorisoa unhoittamatta. Varttuneimmille ehkä hieman lyhyemmäntapainen päivittäinen sarka.

3. Aloitetaan välittömästi tutkimukset fuusioreaktoreista ja niiden mahdollisuuksista.

    Kun luvansaaneet ydinmyllyt vanhenevat muutamassa kymmenessä vuodessa, on meillä monia saasteettomia vaihtoehtoja.

Asetetaan siedettävät, mutta tiukahkot päästönormit, joiden alle tuotteen on yllettävä, mikäli se mielitään levitykseen saada. 

 

Ja VR:n voisi laittaa menemään aikataulussa hankkimalla kunnon pakkasta kestävät junat muualta kuin Italiasta, ehkäpä silloin ihmiset tykastyisivät niihin enenevissä määrin.

Haluatko kommentoida?

Rekisteröitymällä Kohtaamoon voit kommentoida artikkeleita ja avata keskusteluja